Toukokuussa teetetyn kyselyn perusteella Kardemummon asiakkaat kokevat HILDAn helppokäyttöisenä ja monipuolisena sisältöpalveluna, joka helpottaa toiminnan järjestämistä ja säästää hoivakodin henkilöstöä suunnittelu- ja valmistelutyöltä.
Teetimme kesän kynnyksellä asiakkaillemme sähköisen kyselyn, jossa selvitimme hoivakotien henkilöstön käyttökokemuksia HILDA-palvelusta. Lähes sadan vastaajan joukko koostui HILDA-palvelua käyttävistä asiakkaistamme, joista valtaosa on koulutukseltaan sairaanhoitajia ja lähihoitajia.
Lähes 98 prosenttia kyselyyn vastanneista totesi HILDA-palvelun helpottaneen toiminnan järjestämistä heidän yksikössään. Lähes kolmannes vastaajista pitää palvelua erittäin sopivana omaan työhön, ja loputkin vastaajat arvioivat sen melko sopivaksi työkaluksi.
– HILDA on tuonut yksikköömme enemmän iloa ja yhteistä tekemistä, kertoo eräs vastaaja ja jatkaa: Hoitajatkin osallistuvat, kun ei tarvitse itse aina olla ohjaajana.
Palvelun ansioksi koetaan sen helppokäyttöisyys sekä ajan säästyminen suunnittelu- ja valmistelutyössä. Kynnys järjestää toimintaa madaltuu, kun hoitajan ei tarvitse itse keksiä tai valmistella sen sisältöä.
– Hieno apuväline järjestää aktiviteettia kun ei itse oikein ole sellainen ihminen jotta mitään keksisi, kommentoi eräs vastaaja.
Kyselyn perusteella hoitajat osallistuvat HILDA-hetkiin mielellään ohjaamalla, herättämällä keskustelua sisällöissä olevien osallistavien kysymysten pohjalta sekä olemalla yhteisissä hetkissä läsnä. Katsottavat sisällöt valitaan usein yhdessä hoivakodin asukkaiden kanssa.
HILDA-palvelun sisällöistä kolmen toivotuimman kärkeen asiakaskyselyssä nousivat musiikkisisällöt, perinteisiin liittyvät teemat sekä erilaiset visailut.
– Kaikki sisältö on ollut pidettyä. Erityisesti perinteisiin liittyvät ohjelmat ovat olleet todella pidettyjä, joten niistä aiheista toivoisi sisältöä vielä laajemminkin, yksi vastaajista kommentoi.
Kevään asiakaskyselyssä kartoitettiin myös, kuinka todennäköisesti kyselyyn vastanneet suosittelisivat HILDA-palvelua jossakin toisessa yksikössä työskentelevälle ystävälle. Asiakaskyselyn vastausten perusteella saimme asiakkaiden suositteluhalukkuudesta kertovaksi NPS-luvuksi 73, joka antaa yrityksen suuntaan signaalia erittäin tyytyväisistä palvelun käyttäjistä.
HILDA-palvelun helppokäyttöisyys nousi vastauksissa tärkeimmäksi suosittelemisen syyksi. Moni asiakkaistamme suosittelisi palvelua ystävälleen myös monipuolisen ja laadukkaan sisällön vuoksi.
Ehdota sinulle sopivaa aikaa kuullaksesi, miten Kardemummo voi edesauttaa asukkaidenne sekä henkilöstönne hyvinvointia. Tapaaminen hoituu näppärästi videoyhteyden kautta. Tarvitset vain tietokoneen sekä selaimen.