24.3.2020Kardemummo Oy, Kuvat Hannu Huhtamo
#virikevaje #hyvinvointiteknologia

Digitaalinen HILDA-virikepalvelu auttaa paikkaamaan hoivakotien virikevajetta

Kun hoivakotien ovet sulkeutuivat koronaviruksen takia, Kardemummo Oy alkoi saada yhteydenottoja alan toimijoilta. Yritys päätti antaa digitaalisen HILDA-virikepalvelunsa hoivakotien käyttöön ilmaiseksi kahden viikon ajaksi.

Koronavirusepidemia on ajanut vanhusten hoivakodit tilanteeseen, jossa ne ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Omaiset eivät pääse tapaamaan läheisiään ja ulkopuolisten tahojen järjestämä viriketoiminta on peruttu pitkäksi aikaa eteenpäin. Merkittävä osa asukkaiden arkea rytmittävästä ja elämänlaatua kohentavasta toiminnasta jää pois.

Hoivakotien johtajilta ja työntekijöiltä on tullut helsinkiläiseen Kardemummo Oy:hyn jo kymmeniä yhteydenottoja, joiden sisältö on ollut sama: viriketoimintaan etsitään poikkeustilanteessa uudenlaisia ratkaisuja.

Kysyntäpiikki osuu kohtaan, jossa Kardemummo on juuri tuonut valikoimaansa HILDA-boksin, jonka avulla palvelua voidaan käyttää missä tahansa televisiossa.

Kardemummo Oy on päättänyt tarjota kaikille suomalaisille hoivakodeille HILDA-palvelunsa veloituksetta käyttöön kahden viikon ajaksi. Viime päivien aikana eri puolille Suomea on lähetetty bokseja, joita on otettu jo hoivakodeissa käyttöön. Boksi lähetetään hoivakodille postitse, ja laite desinfioidaan ennen lähettämistä.

”Palvelusta kiinnostuneet hoivakotien edustajat voivat olla yhteydessä meihin sähköpostitse (asiakaspalvelu@kardemummo.fi), puhelimitse (050 537 9082) tai verkkosivujen yhteystietolomakkeella”, neuvoo Kardemummon asiakkuusjohtaja Miikka Vuorikoski.

Yhdessä vanhusten hoivayhteisöjen kanssa kehitetty HILDA on monipuolinen muistin aktivointiin ja muisteluun pohjautuva palvelu, joka perustuu musiikin voimaan. HILDA valjastaa nuoruuteen tehtävän musiikkimatkan hoitokeinoksi ja parantaa monella tapaa hoivakodissa asuvien vanhusten elämänlaatua.

Apua kiireisille työntekijöille

HILDA helpottaa hoivayhteisön henkilökunnan työtä, sillä sen avulla voidaan huolehtia viriketoimintaan liittyvistä velvoitteista. Vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikaishoivaa tuottavien asumisyksiköiden tulee mahdollistaa asukkaille osallistuminen toimintakykyä aktivoivaan ja ylläpitävään mielekkääseen toimintaan.

Perushoidolliset tehtävät lohkaisevat merkittävän osan hoitajan työajasta. Mielekkäiden aktiviteettien järjestäminen ja niiden positiiviset vaikutukset ikääntyneen toimintakykyyn yhtäältä tunnistetaan, mutta toisaalta niiden toteuttaminen uhkaa jäädä kiireen takia.

HILDA:n avulla hoitajat voivat järjestää asukkaille laadukkaita viriketuokioita helposti ja vaivattomasti koska tahansa.

Palvelun myönteiset vaikutukset asukkaiden elämänlaatuun eivät rajoitu kriisiaikaan, vaan sen myötä viriketoimintaan saadaan muulloinkin säännöllisyyttä eikä virikkeiden järjestäminen kuormita henkilökuntaa.

Espoolainen Villa Tapiola -hoivakoti otti palvelun käyttöön tammikuussa 2020.

Villa Tapiolan toimitusjohtajan Tuula Laulajan mukaan HILDA on ollut loistava apulainen virikkeiden järjestämisessä, ja ”aina valmiina kuin partiolainen”.

”Asiakkaat ovat pitäneet palvelusta todella paljon. Monia hauskoja muistoja on palautunut mieleen, musiikista ja kaikista niistä mukavista kuvista. Ja on virinnyt aivan loistavia keskusteluja asukkaiden ja henkilökunnan välillä”, Laulaja sanoo.

”HILDA on ollut erittäin helppokäyttöinen ja voin lämpimästi suositella sitä jokaiseen hoitokotiin näin koronankin aikana.”

Kardemummossa toivotaan, että tieto saatavilla olevasta digitaalisesta virikepalvelusta leviäisi mahdollisimman laajasti hoivakoteihin.

Kardemummo Oy on kasvuyritys, joka syntyi vuonna 2016 geronomi Samu Vatasen ideasta. Vatanen huomasi vanhustyön opintoihinsa kuuluvalla kurssilla, miten vahvasti musiikki vaikuttaa muistisairaan ihmisen hyvinvointiin. Tuotekehitykseen viime vuosina panostaneen yrityksen katse on nyt vahvasti tulevaisuudessa ja kansainvälistymisessä.

Lisätietoja:
Kardemummo Oy:n verkkosivut ja Facebook-sivut
Video HILDA-tuokiosta Villa Tapiolassa 13.3.2020

Samu Vatanen
Perustaja, hallituksen puheenjohtaja, geronomi
puh: +358 50 537 9082
samu@kardemummo.fi

Mikael Johansson
Perustaja, toimitusjohtaja
puh: +358 50 570 1245
mikael@kardemummo.fi

Miikka Vuorikoski
Asiakkuusjohtaja
puh: +358 50 529 1531
miikka@kardemummo.fi

Tuula Laulaja
Johtaja
Villa Tapiola -hoivakoti
puh: +358 50 303 7660
tuula.laulaja@villatapiola.fi


Lue seuraavaksi:
Ikäihmiset eivät pelkää teknologiaa

Jaa