HILDA rikastuttaa keskusteluja Castell-kodissa

Oulun Palvelusäätiön Castell-koti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa kodissa, jossa vaalitaan huumoria ja eletään arkea sekä juhlaa. Heillä HILDA on virittänyt mielenkiintoisia keskusteluja ja tuonut joustoa yhteisen toiminnan järjestämiseen.

-Tärkein arvo meillä on ikäihmisten hyvä elämä. Toimintamme on asiakaslähtöistä ja pyrimme takaamaan yksilöllistä hoitoa asukkaillemme. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka ikäihmiset toteuttavat hoitajien seurassa itsensä näköisiä asioita. Toinen kun tykkää toisesta tekemisestä enemmän niin hänen kanssaan tehdään sitten sitä. On kyse sitten hiusten kihartamisesta tai laulamisesta, kertoo Raisa Heikkilä, Oulun Castell-kodin tiimivastaava.

-...tai pelaamisesta tai ulkoilusta. Eivät kaikki välitä mennä ulos ja jotkut taas tykkäävät ulkoilla säällä kuin säällä. Ja onhan hoitajissakin aina eroa. Jos hänelle ei ole luontaista itselle laulaa muiden seurassa, niin ei ole pakko laulattaa. Sen sijaan omia vahvuuksista ja luovuudesta voi aina ammentaa, jatkaa Tanja Skarp, Castell-kodin ohjaaja.

-Kaikki hoitajat eivät myöskään tykkää toimintaa järjestäessä liiasta itseensä kohdistuvasta huomiosta, jolloin HILDA on hyvä työväline yhteisen toiminnan järjestämiseen, Tanja lisää.

Tätä työtä ei tehdä kaukaa

Castell-kodissa ikäihmisten huoneet on sisustettu heidän omilla kalusteillaan, kodikkuutta vaalien. Raisa kuvailee tunnelmaa lämpimäksi ja vertaa saman katon alla porskuttavaa hoivakodin yhteisöä perheeseen.

-Huumori ja välittämisen näyttäminen ovat tärkeää. Meillä ei kosketusta pelätä. Tätä työtähän ei voi tehdä kaukaa, vaan tässä ollaan hyvinkin lähellä toista ihmistä. Lisäksi tuomme arkeen juhlan tuntua merkkipäivien ja muiden juhlapäivien aikaan. Muistamme elää arkea sekä juhlaa, Tanja kertoo.

Raisa kertoo odottavansa HILDA-palveluun ilmestyviä, juhlapyhiin liittyviä sisältöjä.

Tanja kertoo huomanneensa HILDAn vaikuttaneen positiivisesti asukkaiden viihtyvyyteen.

-HILDA-sisällöt auttavat virittäytymään tunnelmaan ja hetkeen. Se myös helpottaa meidän hoitajien työtä, kun palvelussa on valmiina sisältöä esimerkiksi pääsiäiseen tai ystävänpäivään liittyen, Raisa sanoo.

-Ennen vanhaan katsottiin Googlea ja tulostettiin pari kuvaa, joten onhan tämä palvelu aivan mahtavaa laatua tarjota asukkaille, hän jatkaa.

Tanja kertoo huomanneensa HILDAn vaikuttaneen positiivisesti asukkaiden viihtyvyyteen. Verraten tv-ohjelmiin on HILDA saanut osan asukkaista kiinnostumaan ja viihtymään yhteistiloissa aiempaa pidempään.

-Palvelu on sellainen, että muistisairas ikäihminen pystyy seuraamaan sitä. Se on niin selkokielistä, äänenlaatu hyvä ja kuvat kirkkaat, Tanja kuvailee.

Keskusteluun kannustavaa sisältöä

Raisa ja Tanja tarttuivat HILDA-palveluun ennakkoluulottomasti vapailta palattuaan. 

-Kun tulin vanhempainvapailta takaisin töihin tuntui, että töissä kaikki oli muuttunut korona-ajan myötä. Jokaiseen tuli pitää etäisyyttä, asukkaat olivat aiempaa huonokuntoisempia, oli maskit, eristykset ja kiireen tuntua. Tuntui siltä, että HILDA pelasti arjen ja toi siihen joustoa, Tanja kuvailee kokemustaan.

Tuntui siltä, että HILDA pelasti arjen ja toi siihen joustoa.

Joskus Castell-kodissa kuunnellaan palvelusta erilaisia musiikkisisältöjä, toisena päivänä jumpataan tai visaillaan. Heillä palvelu ei ole käytössä päivittäin, mutta sitä käytetään monta kertaa viikossa.

-HILDA on monipuolistanut keskusteluja meidän asukkaiden kanssa. Katsoimme vasta työhön liittyvän sisällön ja HILDA käynnisti keskustelun kysymyksellä:“Mitä vanhempasi ovat tehneet työkseen?”. Palvelu tarjoaa kysymyksiä, joita ei välttämättä tulisi ehkä kysyttyä ihan muuten vain. Samalla näkee, kuinka tärkeää ikäihmisille on päästä kertomaan kyseisistä aiheista, Raisa toteaa.

-Ja jos ei ole ideoita, että mitäs toimintaa tänään pitäisin, niin minusta HILDAssa on hirveän laaja valikoima mistä valita, hän jatkaa.

Ideoiden ilotulitusta

-Voin kuvitella, että meillä voisi vielä enemmän valjastaa HILDAn käyttöön. Esimerkiksi kun meille tulee nuoria opiskelijoita, jotka eivät ole vielä kohdanneet muistisairaita ikäihmisiä, niin HILDA voisi helpottaa keskustelua asukkaiden kanssa, Tanja ideoi.

-Tuli mieleen vinkki muille ja meille, että voitaisiin ottaa välillä yhteisen toiminnan suunnitteluun aihealueita tai teemoja. Otetaan aiheeksi esimerkiksi luonto ja otetaan HILDAsta nojatuolimatka Kansallispuistoon ja muuta. Semmoinen vinkki. Otetaan tämä ainakin itse käyttöön! Raisa keksii.

-Ja oma suosikkini HILDA-sisällöistä on Huumorijumppa. On ihanaa, ettei se poistu palvelusta. Olen tykännyt vetää sitä jumppaa jokaisessa palvelukodissa ja asukkaatkin pitävät siitä todella paljon. Vaikka siinä osa liikkeistä voikin olla osalle hieman haastavia, toimii sisällön huumori. Se on ihana sisältö siellä HILDAssa.

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Olen:
Kiitos liittymisestäsi uutiskirjeemme tilaajaksi!
Saat jatkossa kirjeemme kuukausittain sähköpostiisi.
Oho! Jotain meni pieleen lomaketta lähetettäessä.