Mainiokoti Koskessa Kouvolassa arki rakentuu kodinomaisuudesta, asukaslähtöisyydestä ja huumorista. Tärkeintä on läsnäolo ja vapaus tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä, olipa kyse ulkoilusta, leipomisesta tai ihan vain yhdessäolosta. Teknologia tukee tätä lempeästi jättäen tilaa inhimillisyydelle. HILDA-sisältöpalvelu onkin luonnollinen osa Mainiokoti Kosken arkea.
Arkea asukkaiden rytmissä
Lähihoitajat Emmi, Emma ja geronomi Tanja kertovat, että Mainiokoti Koskessa eletään vahvasti asukkaiden tahdissa. Joku nousee jo viiden jälkeen, toinen taas nukkuu pitkälle aamupäivään. Eikä ketään esimerkiksi pakoteta osallistumaan yhteiseen toimintaan, jos ei juuri sinä päivänä jaksa.
”Meillä saa olla myös niitä päiviä, jolloin ei tehdä mitään. Sekin on tärkeää”, hoitajat painottavat.
Asukkaiden ikähaitari sijoittuu 90 ikävuoden molemmin puolin. Koska suurimmalla osalla on pitkälle edennyt muistisairaus, tuttuus ja rauhallinen ilmapiiri ovat erityisen tärkeitä.
HILDA tuo iloa ja keventää työtä
Koskessa HILDA toimii hoitajien arjen helpottajana. Hoitajat kokevat palvelun selkeäksi ja helppokäyttöiseksi. HILDA tukee Mainiokoti Kosken tavoitetta tarjota asukkaille virikkeitä tasaisesti sekä aamu- että iltavuorossa. Esimerkiksi aamutoimien aikaan HILDA tarjoaa turvallista ja mukavaa ohjelmaa, jos hoitaja ei ehdi juuri sillä hetkellä istumaan vieressä.
"Kyllä HILDA on meillä selkeä osa hyvää hoivaa."
Geronomi Tanja näkee HILDA-palvelun merkityksen sekä arjen keventäjänä että laatutyön välineenä. ”Kyllä HILDA on meillä selkeä osa hyvää hoivaa. Se tuo arkeen virikkeellisyyttä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa hoitajille tilaa hengittää”, Tanja kiteyttää.
Muistoja, tunteita ja yhteisiä hetkiä
Yhteiset musiikkihetket, visailut ja nojatuolimatkat herättävät keskustelua ja muistoja. Lisäksi HILDA herättää myös tunteita. Esimerkiksi äitienpäivän ohjelma nosti eräällä asukkaalla esiin kaipauksen tunteita. Vaikka se teki illasta hoitajalle hieman raskaan, kokemus oli silti arvokas. Muistot ja tunteet ovat osa hyvää hoivaa.
Yksi ikimuistoisista hetkistä syntyi, kun asukas kertoi nuorempana haaveilleensa matkustamisesta Pariisiin. Pian koko porukka teki nojatuolimatkan Eiffel-tornin maisemiin.
”Se oli tosi koskettava ja iloinen hetki. Hän oli aidosti mielissään”, hoitajat kertovat.
Tämä pieni tarina tiivistää, mistä Mainiokoti Kosken hoivatyössä on kyse. Siitä, että ollaan läsnä, kuullaan, reagoidaan – ja tarvittaessa matkustetaan vaikka Pariisiin nojatuolissa. HILDA tarjoaa keinon toteuttaa näitä hetkiä helposti ja turvallisesti, osana hyvää ja inhimillistä hoivaa.
Mainiokoti Kosken vinkit HILDAn käyttöön:
1. Hyödynnä tilanteet joustavasti:
HILDA toimii hyvin aamutoimien ja iltavuorojen alussa. Silloin kun oma aika on rajallista, mutta asukkaille tekee mieli tarjota virikkeitä.
2. Laula mukana:
Karaoken aikana voi ottaa asukasta kädestä ja laulaa yhdessä. Syntyy aito kontakti, joka ilahduttaa molempia osapuolia.
3. Osallista kaikki toimintakyvystä riippumatta:
Hildaa voi käyttää myös niiden kanssa, jotka eivät muuten jaksa tai halua osallistua. Läsnäolo riittää.
4. Musiikki yhdistää:
Musiikki on lähes aina toimiva valinta – se herättää tunteita, muistoja ja keskustelua asukkaiden kesken.